sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ziaja Cupuacu - Toffeen tuoksua vartalolle // Arvonta

Lisää ihanaa Ziajaa luvassa! Sain kesällä Ziajan vartalotuotteita maahantuojalta testattavakseni ja haluan ehdottomasti kertoa niistä teille. Kyseessä on Cupuacu-sarjan sokerikuorinta vartalolle sekä itseruskettava vartalovoide. Arvon samanlaiset postauksessa näkyvät tuotteet yhdelle voittajalle Instagramissani, eli kurkkaa heti @canipupu tilille niin sieltä löydät tarkemmat osallistumisohjeet :)


SHARE:

lauantai 23. syyskuuta 2017

Palataan vielä hetkeksi kesään

Syksy on saapunut ja ilmat kylmentyneet. On ihanaa vaihtaa tuoksuja ja tuotteita vuodenaikojen mukaan, mutta välillä on kuitenkin mukava palata siihen aiempaan vuodenaikaan ja muistella sitä. Kesä on mun ehdoton lemppari vuodenaika, koska rakastan lämpimiä säitä, kesämekkoja ja rannalla ruskettumista. Kesällä yksi parhaista asioista on myös lämpimät kesäillat. Tuntuu, ettei yö tule koskaan ja voisi viettää koko yön ulkona hyvässä seurassa katsellen auringonlaskua.

Kun muutettiin Helsinkiin, vietettiin Tomin kanssa monet illat ja yöt pyöräillen pitkin Helsinkiä. Iltaisin kaupungit heräävät aivan erilailla eloon kuin päivisin! Kesäni meni siis todella nopeasti ohi muuton takia, mutta toisaalta nyt odotan todella innoissani jo ensi kesää ja mitä silloin keksitään :)

Jos ajattelen kesää kosmetiikan puolesta, mieleeni tulee aina hedelmäiset tuoksut. En esimerkiksi osaisi kesän aikana käyttää jouluisen tuoksuista suihkugeeliä, ellei sitten ikävä iskisi! Kesällä yksi parhaista tuoksuista on aina kookos. Kookos on aivan ihana tuoksu yksinäänkin ja erityisesti silloin, kun siihen on yhdistetty limeä. Toinen kestosuosikki on mango ja The Body Shopin Satsuma-sarja* vie mut aina lapsuuteen ja kesään!

Koko kesän ajan käytin blogini kautta testiin saatuja Naturaliumin herkullisen tuoksuisia tuotteita. Pienikin nuuhkaisu melonin ja mangon tuoksuista vartalosuihketta tai kookoksen tuoksuista suihkugeeliä saa mut heti muistelemaan kesän lämpimiä päiviä ja pitkiä, valoisia öitä.


SHARE:

perjantai 18. elokuuta 2017

Dermosil-kosmetiikka

Kotimainen yritys Dermosop Oy on varmasti jo kaikille tuttu, olenko oikeassa? Dermoshopin oma tuotemerkki on Dermosil, jonka tuotevalikoimasta löytyy yli 400 tuotetta. Dermoshop aloitti toimintansa Suomessa jo 1988 ja oma verkkokauppa on ollut jo vuodesta 1996. Tuotteita voi tilata vain verkkokaupan kautta osoitteesta dermosil.fi. Verkkokaupassa toimii myös Bonusjärjestelmä, josta voit käydä lukemassa lisää täältä.

Dermosilin tuotteet valmistetaan laadukkaista raaka-aineista ja niiden säilöntäaineet ovat turvallisia sekä tutkittuja + niitä käytetään aina mahdollisimman vähän. Dermoshop ei testaa tuotteitaan tai raaka-aineitaan eläinkokeilla, eli eläinkokeeton merkki on kyseessä! Ihonhoitotuotteet ovat kasviöljypohjaisia eivätkä ne sisällä mineraaliöljyä. Valikoimasta löytyy myös paljon hajustamattomia tuotteita, joista useille Allergia- ja astmaliitto on myöntänyt Allergiatunnuksen käyttöoikeuden. Aivan mahtava juttu! Monet eivät voi käyttää hajusteita sisältäviä tuotteita, joten on aivan huippua, että kotimaiset yritykset tarjoavat hajustamattomiakin vaihtoehtoja!

Dermosilillä on myös Nature-luonnonkosmetiikkasarja, joka pitää sisällään 19 tuotetta, joilla jokaisella on ECOCERT-sertifikaatti!

"Jotta ihonhoitotuotteelle myönnetään ECOCERT-sertifikaatti, täytyy ainesosista vähintään 95 % olla luonnollista alkuperää, vähintään 10 % ainesosista on oltava luomulaatua, eikä tuote saa sisältää geenimuunneltuja aineita, parabeeneja, phenoxyethanolia, nanohiukkasia, silikoneja ja muita synteettisiä tai petrokemian teollisuudesta peräisin olevia aineita."


SHARE:

keskiviikko 16. elokuuta 2017

torstai 10. elokuuta 2017

Garnier // Buzzador

Moi! Joku on teistä jo varmasti ehtinyt huomata muutamilla bloggareilla tästä Buzzador-kampanjasta blogipostauksia ja itsekin olen ahkerasti Buzzaillut testiin saaduista tuotteista Instagramissani. Pääsin siis Buzzadorin kautta Garnier for women -kampanjaan, jonka kautta sain läjän Garnierin tuotteita kotiin testiin.

Suosittelen ehdottomasti jokaista liittymään Buzzadoriin! Se on täysin ilmaista ja vapaaehtoista. Sen kautta kautta voit päästä vaikka kuinka moniin erilaisiin kampanjoihin mukaan ja saat kotiin testiin kaikkea kivaa, vauvanruuista kaiuttimiin! Buzzadorin kautta voi myös ostaa edullisemmin aina tiettyjen kampanjoiden aikana tuotteita, esimerkiksi joskus on ollut mm. sheivereitä ja parranajokoneita.

Kampanjaan haettaessa sain valita, haluaisinko herkän ihon tai normaalin ihon setin testattavaksi. Valitsin herkän ihotyypin ja oon iloinen, että valitsin juuri sen. Ihastuin kyllä jokaiseen tuotteeseen ja aion varmasti ostaa niitä myöhemmin itsekin!


SHARE:

tiistai 25. heinäkuuta 2017

ColourPop x 2

Moi! Palasin vihdoin blogiini takaisin. Nyt ollaan Tomin ja Papun kanssa muutettu Helsinkiin ja elämä täällä on lähtenyt rullaamaan paremmin kuin hyvin. Kaipuu Vaasaa kohti, mitä se on? Ei ole tullut ikävä sinne vielä kertaakaan. Helsinki tuntuu kodilta ja hyvältä. Asustellaan Jätkäsaaressa, eli täällä on kaunis luonto ja meri ihan kivenheiton päässä. Papukin tykkää, kun on luontoa ja rauhaa! Iltaisin Jätkäsaarikin hiljenee, niin Papu uskaltaa ulos ja ottaa välillä juoksuaskeliakin ;) Sorruin myös lataamaan Pokemon Go -pelin kännykkääni (kiitos Pandan)! Hauskaa ajanvietettähän se on. Tosin oon varmaan (Panda mukaanlukien) ainut, joka enää pelaa sitä..?

Eli jos joskus törmäät muhun Helsingissä, sano hei! Mutta nyt, ColourPop Tein jo toukokuussa sinne kaksi tilausta ja paketit tulivat ihan supernopeasti ja todella hyvin pakattuina. Tuolloin oli postitus Suomeen ilmaista, joten päätin ensimmäistä kertaa koskaan tilata ColourPopilta. Tein varooksi kaksi tilausta, ettei paketti jäisi tulliin. VAROITUS: Tulossa kuvatulva!


SHARE:

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ziaja Goat's Milk // Arvonta

Kiinteytystä ja syväkosteutusta, sitä iholle tuo puolalaisen perheyrityksen Ziajan aivan ihana Goat's Milk -tuotesarja, joka sisältää luonnollista vuohenmaitoa. Sarjan kasvovoiteilla on myös liiallista talintuotantoa hillitsevä vaikutus. Maahantuojan Face Helsingin sivuilla kerrotaan, että tuotteista voivat nauttia kaikki 20-120 -vuotiaat! Tuotteet hellivät myös herkkääkin ihoa, eli uskon niiden sopivan jokaiselle ihotyypille vallan mainiosti :) Etenkin kuivaihoiset tulevat nauttimaan tästä sarjasta!

Vuohenmaitoproteiini, lipidit, A-, D- ja E-vitamiinit ja orgaaniset hapot kiinteyttävät ja syväkosteuttavat ihoa sekä ehkäisevät juonteiden ennenaikaista syntymistä. Tuoksua kuvaillaan eleganttina, hienovaraisena, miellyttävänä ja ylellisenä. Itselläni tulee heti mieleen Doven palasaippua, mitä mummun ja paapan luota aina löytyy. Mä pidän tällaisista perinteikkäistä tuoksuista. Rakastan mm. aurinkosuojavoiteen tuoksua yli kaiken. Siitä tulee heti mieleen lapsuus ja kesän lämpimät päivät rannalla.


SHARE:

maanantai 5. kesäkuuta 2017

1 paletti, 10 bloggaajaa

Minkälaisia lookeja saa kymmenen bloggaajaa aikaiseksi yhdellä ja samalla luomiväripaletilla? Tähän hauskaan "1 paletti, 10 bloggaajaa" -projektiin idean sai Charlotta Eve -blogin kirjoittaja Charlotta. Mukaan tähän lähti jopa 40 bloggaajaa, jotka on jaettu neljään eri ryhmään, jolloin jokaiseen ryhmään tulee 10 bloggaajaa ja aina yksi oma paletti ryhmälle. Pääsemme toteuttamaan lookit NYX Professional Makeup Perfect Filter -paleteilla ja paletit meille sponsoroi Pretty.fi



SHARE:

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Glitter tears & muutto Helsinkiin

Kyllä, luit oikein. Minä, joka oon aina sanonut ja vannonut, etten koskaan muuta Helsinkiin, muutan nyt juurikin sinne! Tomi valmistuu yliopistosta aivan näillä näppäimillä ja töitä piti saada kesäksi nytheti. Tämä tarkoitti sitä, että joka kolkkaan täytyi hakea, oli se sitten missä tahansa päin Suomea. Ja niin vakitöitä löytyi Helsingistä ja työt alkoi keskuun ensimmäinen päivä. Tomi majailee veljensä luona Espoossa tällä hetkellä, mutta vuokrakämppä on nyt varattu meille Jätkäsaaresta ja se vapautuu 3.7. :)

Elämä tosissaan muuttuu nyt kertaheitolla, molemmille. Näen näinkin ison muutoksen erittäin hyvänä asiana, vaikka mua pelottaakin ajatus Helsingistä näin pienessä Vaasassa asuvana. Ehkä eniten pelottaa julkiset. Vaasassa esimerkiksi busseja ei kulje kovin hyvin, tai ainakaan kovin montaa. Tomi soitteli muutama päivä takaperin ja kertoi, että viereisessä risteyksessä näkyi samaan aikaan seitsemän bussia. Vaasassa on varmaan yhteensä sen verran busseja (huutonaurua). Pelottaa siis ajatus julkisista ja ihmispaljoudesta, mistä löydän töitä, saanko uusia kavereita ja niin edelleen. Jos nuo naurettavat pelotukset unohdetaan, niin ne hyvät puolet liittyvät ehdottomasti blogiin!

Moni blogituttava asuu juurikin Helsingissä tai siinä lähettyvillä ja Tampereeltakin löytyy muutamia hyviä tyyppejä. Tuun varmasti näkemään blogiporukkaa nyt enemmän ja toivottavasti löydän uusia kavereita sitä kautta! Yksi isoimmista harmituksista Vaasassa asuvana on olleet kutsut blogitapahtumiin. Sehän nyt on päivänselvää, että suurin osa sellaisista järjestetään Helsingissä, eikä sinne ole mitään järkeä lähteä monta kertaa vuodessa ja maksaa iteänsä kipeäksi matkakustannuksista. Nyt tämäkin asia helpottuu ja oon siitä todella onnellinen. Uskon vahvasti, että blogi tulee vain kasvamaan ja kehittymään muuton jälkeen! Jos sulla on mitä tahansa vinkkiä Helsinkiin liittyen, ole ihana ja kerro se mulle kommenteissa

Yritän ahkerasti bloggailla vielä ennen muuttoa, mutta kesäkuun loppuvaiheilla ja heinäkuussa saattaa olla pientä taukoa kaikesta. Sometilejä päivitän kyllä ja niitä voi seurata nimellä canipupu. Mutta nyt, GLITTER TEARS!!


SHARE:

lauantai 13. toukokuuta 2017

Uudet säilytysratkaisut meikeille // Flying Tiger & Cocopanda

Hellurei taas pitkästä aikaa! Meidän koneen näyttö sanoitui irti, enkä päässyt kirjoittelemaan blogiin hetkeen. Uusi näyttö komeilee nyt pöydällä ja kieltämättä 32" ei tunnu ollenkaan liian isolta, vaikka sitä ensiksi epäilinkin. Nyt kelpaa muokkailla kuvia (ja tulevia tubevideoita, vinkvink) ja kirjoitella blogia :) Tänään esittelyssä on muutama uusi säilytysratkaisu meikeille.


SHARE:

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappu alkaa glitterillä // Glitternisti

Tajusin hieman viime tipassa, että tarvitsen lisää glitteriä vapuksi. Omistan vain yhden purkin glitteriä ennestään, joten halusin hankkia sen lisäksi muitakin kauniita sävyjä. Kotimainen yritys Glitternisti on nyt ollut paljon esillä mm. Instagramissa ja bloggareiden kasvoilla. Kävin heti kurkkaamassa yrityksen nettisivut ja ihastuin välittömästi glittervalikoimaan!


SHARE:

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Lip Monthly // March

Äääh, tiedän. Mulla on jäänyt bloggaamatta ties kuinka monta Lip Monthlya, mutta oon julkaissut niistä kyllä kuvia Instassa! Jatkoin Lip Monthlya taas neljä kuukautta lisää, koska hinnat on kuitenkin sen verran alhaiset, ettei yhdelle pussukalle tule paljon mitään hintaa. On kivaa löytää ihania huulituotteita eri merkeiltä joka kuukausi :)

Ymmärtääkseni tosiaan Suomeen ei voi enää LP:tä tilata, mutta vanhat asiakkaat voivat edelleen jatkaa tilaustaan. Olin jo ehtinyt peruuttanut tilaukseni vuoden alussa, mutta sain sen uusittua vielä ja huomasin, että summa neljän kuukauden tilaukselle oli pienentynyt?! Aiemmin maksoin n. 66€ ja nyt tilaus oli n. 47€. Eli yhden pussukan hinnaksi jää enää vähän alle 12€!


SHARE:

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Mádaran tehokaksikko | Kirkas ja kosteutettu iho

Tänään mä haluan esitellä teille mun kaksi ehdotonta suosikkia luonnonkosmetiikan tuotteista. On ihan parasta löytää ihonhoitotuotteita, jotka oikeasti toimivat juuri omalle ihotyypille ja niillä saa aikaiseksi näkyviä tuloksia. Kiitos kuuluu jälleen Natural Goods Companylle*, jolta sain nämä Mádaran tuotteet testiin. Oon testannut merkiltä muutamia tuotteita aiemminkin ja rakastunut mm. AHA-kuorintanaamioon*, jolla saa kirkkaan ja heleän ihon aikaiseksi.


Mulla on ollut nyt muutamia viikkoja testissä Mádaran kasvokuorinta ja kasvoseerumi. Ihoni on rasvainen, epäpuhtauksiin taipuvainen sekä niin sanotusti kosteusköyhä. Oon taistellut iho-ongelmieni kanssa jo monia vuosia ja välillä näpyt sun muut epäpuhtaudet onkin saatu kuriin suhteellisen hyvin, mutta ajoittain iho vain temppuilee ja näyttää suoraan sanottuna kamalalta. Kosmetiikkaharrastajana haluan myös testailla mahdollisimman monia erilaisia ihonhoitotuotteita ja tässä saattaa olla yksi osasyy näppyläiseen ihoon, kun iho ei koskaan totu pidemmäksi ajaksi vain tiettyihin tuotteisiin. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja pidin samaa ihonhoitorutiinia yllä parisen kuukautta. Hoidin ihoani tunnollisesti ja nyt voin kertoa tuloksista!


Mádara | SOS Hydra Repair Intensive Serum

Kosteusköyhä ihoni rakastaa seerumeita ja siksi niillä on pysyvä paikka ihonhoitorutiinissani. Niiden avulla saan iholleni lisäbuustia, eikä esimerkiksi lisäkosteutta tarvitse välttämättä tuoda kosteusvoiteiden kautta. Hydra Repair Intensive Serum* on tehokkaasti syväkosteuttava seerumi, joka kosteuttaa ihon syvimmissäkin kerroksissa. Se palauttaa kuivuneen ja rasittuneen ihon syvän kosteuden ja kosteustasapainon, ja se myös suojaa ihoa vapaiden radikaalien aiheuttamilta vaurioilta.

Bongasin seerumin jo aikoinaan Emotionissa ja ihastelin heti sen heleää vaaleanpunaisen beigeä sävyä. Tuoksu on erittäin kevyt ja hieman makea, ei ollenkaan tyypillinen "luonnonkosmetuoksu"! Seerumi on pakattu kestävään ja paksuhkoon lasipulloon, joka heti kädessä tuntuu ylelliseltä. Pumppumekanismi toimii myös moitteetta ja sen avulla saa juuri täydellisen määrän tuotetta.

Koostumus seerumissa on aivan ihanan emulsiomaista ja pehmeää, eikä sitä heti uskoisi seerumiksi. Aktiiviaineina toimivat pioni, pellavansiemen-, nokkos- ja tyrniuute sekä auringonkukkaöljy ja ruusuvesi. Iho hörppäisee seerumin hetkessä ja on pehmeä sen jälkeen. 
Seerumi sopii kaikille ihotyypeille ja sitä voi käyttää kosteusvoiteen alla päivittäin aamuin illoin ja se sopii käytettäväksi myös kuuriluonteisestikin silloin, kun iho vaatii erityishoitoa.


Oon käyttänyt seerumia aamulla ja illalla kosteusvoiteen alle. Ensin levitän The Ordinaryn Niacinamide 10% + Zinc 1% -seerumia ja päälle Mádaran omaa. The Ordinaryn oma hoitaa epäpuhtauksia ja Mádaran oma tuo kosteutta. Iho tuntuu näiden kahden seerumin jälkeen niin ihanan pehmeältä, ettei tekisi mieli enää levittää kosteusvoidettakaan!

Testijakson aikana ihoni kunto ja kosteustasapaino on parantunut HUIMASTI. En ole pystynyt meikkivoiteen päälle enää joka puolelle käyttämään puuteriakaan, koska iho rupeaa hetkessä näyttämään rutikuivalta ja kakkuiselta. Eli oon saanut liikarasvoittumista hillittyä, enkä tarvitse hardcore-puutereita pitämään rasvaisuutta poissa. Mä oon tästä niin innoissani, koska nyt meikkini näyttää asteen luonnollisemmalta, kun ei naamaan tarvitse vuorata paksuun puuterikerrokseen :)

Ihoni näyttää nykyään kaiken kaikkiaan paremmalta, hyvinvoivalta, pehmeältä ja kirkkaammalta. Lisäkosteus on selkeästi puhdistanut ihoa ja tuonut rasvaisuuteen tasapainoa. Suosittelen testaamaan seerumia, jos ihosi on janoinen ja tarvitsee kunnolla lisäkosteutusta. (30ml | 39.80€)


Mádara | Exfoliating Oil-To-Milk Scrub

Rakastan kasvojenkuorintatuotteita ja etenkin niitä, joilla saan ihostani superpehmeän. Mádaran öljypohjainen kasvokuorinta* on mun uusi suosikkikuorinta, jolla saan juurikin tuon superpehmeän ihon aikaan Tuoksuhan tässä on aivan mahtava; makea ja karkkimainen. Kyllä kelpaa tällaiselle karkkihiirelle!

Tuubissaan kuorinta on geelimäistä ja sitä hierotaan pyörivin liikkein kuivalle iholle. Geeli muuntautuu ihon lämmöstä hetkessä öljymäiseksi ja hierominen tuntuu heti helpommalta. Oil-To-Milk nimi tulee siitä, että hieromisen jälkeen lisätään käsiin hieman vettä ja kuorinta muuttuu maitomaiseksi vaaleaksi nesteeksi.


Maitomainen koostumus huuhtoutuu iholta jättämättä ihoa rasvaisen tuntuiseksi, kuten monet muut öljypohjaiset kuorinnat saattavat tehdä. Hellävaraiset, mutta tehokkaasti kuorivat rakeet koostuvat karnaubavahasta. Kuorinta ei ole kaikista raffeimmasta päästä, mutta sekin on ihan saavutettavissa, kunhan hieroo kasvoja hetken pidempään. Kuorintaa suositellaankin kaikille ihotyypeille!

Mádara kuvailee kuorinnassa olevien aprikoosin ja kauran öljymolekyylien sitovan likaa ja epäpuhtauksia, sekä kuorinnan rakeiden auttavan avaamaan tukkeutuneita ihohuokosia, poistamaan kuolleita soluja ja silottamaan ihoa. Tämä pitää täysin paikkansa.

Jotkut kasvokuorinnat tuntuvat pitävän ihon sileänä vain päivän tai kaksi, mutta Exfoliating Scrub* pitää ihoni sileänä lähes koko viikon! Riippuen aivan ihon kunnosta ja siitä, käytänkö meikkiä joka päivä. Tulen varmasti ostamaan itsekin tätä jossain vaiheessa lisää! (60ml | 24.90€)
Iho pysyy pehmeänä, kirkkaana, sileänä ja puhtaana. Eikä pelkästään vain kuorinnan avulla, mutta myös SOS-seerumin!

______________________________________________________________________________________

Bette Boxissa tuli 12.5ml pikkutuubi tätä Mádaran kasvokuorintaa ja nyt, kun omistan täysikokoisen tuotteen jo, jätän pienemmän tuleviin blogiarvontoihin. Saa sitten joku muukin testata kuorintaa! Mikä kasvokuorinta on sun suosikki? :)

*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission.
SHARE:

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

"Be beautiful, stay natural, be you"

Esittelyssä on Vaasan ydinkeskustaan aivan tässä muutama viikko sitten avautunut uusi ekologinen kauneushoitola:


Kikas Natural Green Beauty & Spa

Kikas
on ennen toiminut Raippaluodossa ja Wasa Sports Clubin tiloissa, mutta nyt uusi ja isompi liike löytyy Wasaborgin talosta, osoitteesta Vaasanpuistikko 14. Liike on siis aivan torin laidalla, sinne on helppo piipahtaa vaikka shoppailun yhteydessä ;)

Mulla oli suuri ilo ja kunnia tutustua Kikasin perustajaan, itse yrittäjään Marika Suomalaiseen maaliskuun puolivälissä, kun Kikasin uudessa liikkeessä järjestettiin Workshop-ilta. Marika aloitti illan esittelemällä yritystoimintaansa ja sen jälkeen saimme kuulla mahtavan luennon Esse Organic Skincaresta ja myöhemmin halukkaat saivat tehdä itselleen Essen tuotteilla ns. ihonhoitorituaalin Esse-asiantuntijoiden opastuksella. Illan päätteeksi jäimme Marikan kanssa keskustelemaan ja yks kaks, sovimme blogiyhteistyöstä! Tästä kerron postauksen lopussa lisää!


Marikan innostus kosmetiikkaan syntyi jo hyvin nuorena. Yrittäjänä hän on toiminut jo 15-vuotiaasta lähtien mm. Avonin ja Oriflamen parissa. Nykyinen suunta on kuitenkin luonnollisempaan päin, eli luonnonkosmetiikka on vahvasti lähellä sydäntä. Kikas Natural Green Beauty & Spa sai alkunsa vuonna 2012 ja syksyllä 2016 löytyi Spalle uudet, isot ja kauniit tilat Vaasan keskustasta. Kikasin kauneushoitola tarjoaa monia kauneushoitoja ja -palveluita ja liikkeessä on myös paljon eri tuotemerkkien tuotteita myynnissä.


Kikas in a nutshell: Paikka, jonne sisääntullessa on lämmin ja hyvä olla. Kikas tarjoaa pientä luksusta arkeen; Marikan sanoin "Everyday is a gift". Hän haluaisi, että jokainen nainen voisi aamulla nähdä peilistä itsensä kauniina. Jokainen rakastaisi itseään ja samalla hoitaisi ihoaan ja vartaloaan luonnollisesti. Kikasin visio on luoda naisille kokonaisvaltainen hyvinvointi kropalle ja sielulle.

Kikasin kauneuspalveluihin kuuluu: koko vartalon hoidot, kasvohoidot jokaiselle ihotyypille, klassinen ja kuumakivihieronta, lääkinnälliset ja spa-jalkahoidot, sokerointi kotimaisella sokerilla, meikit ja kampaukset juhliin sekä häihin, kauneusillat, hääsaattuepalvelu ja polttaritkin voi järjestää!

Kikasilla on myös oma verkkokauppansa Kikas.fi, josta voi varata ajan eri hoitoihin ja sieltä voi myös tilata tuotteita monilta eri merkeiltä. Tuotteita on tulossa vielä lisää myöhemmin. Ja tähän väliin pieni fun fact: Kikas on ainoa suomalainen jälleenmyyjä, jolla on verkkokaupassaan Jurliquen tuotteita myynnissä!


Esse Skincare on mitä mielenkiintoisin ihonhoidon brändi tänä päivänä. Kyse on luonnollisesta, probioottisesta ihonhoitosarjasta. Ihomme sisältää tuhansia mikrobeja, jotka ovat vastuussa ihomme terveydestä. Terveellä iholla bakteerien monimuotoisuus on hyvä, haitalliset bakteerit taas aiheuttavat iholla mm. aknea, eksemaa, punoitusta ja rosaceaa, eli ruusufinniä. Esse-tuotteet sisältävät probiootteja sekä prebiootteja, joiden avulla ylläpidetään ihon hyvää bakteerikantaa ja luonnollista vastustuskykyä.

Marika itse löysi Essen kesällä 2016. Hänen pojallaan oli puhjennut todella paha ihottuma ja apu vihdoin ja viimein löytyi luonnonkosmetiikasta, Essen vartalovoiteesta! Kolmen päivän sisällä muutosta oli jo nähtävissä ja kahdessa viikossa ihottuma oli poissa. Nämä ovat juuri niitä tuloksia, mitä Essen tuotteilla saadaan aikaiseksi. Aivan mahtavaa!


Sovimme Marikan kanssa, että aloitamme mulle Esse-kuurin yhteistyön merkeissä! Moni teistä tietääkin jo, että mulla on ollut rasvainen ja epäpuhtauksiin taipuvainen iho jo hyvin nuoresta lähtien. Olen saanut hillittyä sitä viime vuosina, mutta ongelma on silti edelleen olemassa. Varasimme kolmen viikon päähän ajan Esse-kasvohoitoon, jonka jälkeen katsotaan, mitkä Essen tuotteet sopisivat ihoni tarpeisiin parhaiten. Myöhemmin sitten otan nämä tuotteet käyttööni ja testaan pidemmällä aikavälillä, mitä tuloksia saamme niillä aikaiseksi!

Kirjoitan blogiini kasvohoidosta, tuotteista ja matkasta terveempään ihoon säännöllisin väliajoin :) En malta odottaa, miten ihoni reagoi tällaisiin tuotteisiin! Puhumattakaan siitä, että tämä tulee olemaan elämäni ensimmäinen kerta kasvohoidossa.. Onko Esse teille jo tuttu merkki?

______________________________________________________________________________________

  • Nettisivut ja verkkokauppaKikas.fi
  • Voit myös soittamalla varata ajan kauneushoitoon: 0445038083

Beautiful Skin this Spring by Jurlique & Inika Organic (← linkki)
6.-7.4.2017 
klo 11:00-16:00

Inika Organicin ja Jurliquen maahantuoja Maria Norrman on paikalla torstaina ja perjantaina antamassa vinkkejä ihonhoitoon ja meikkeihin. Voit kokeilla Inikan mineraalimeikkejä ja Jurliquen biodynaamisia ihonhoitotuotteita.

Esse Skincare Workshop
12.4.2017 (Lisäinfoa tulossa)
SHARE:

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Bette Box | Maaliskuu

Bloggaajien suosikit!


Maaliskuun Bette Boxin sisällön oli päässyt valitsemaan viisi eri bloggaajaa, joista jokainen valitsi yhden suosikkituotteensa boksiin. Instassa voit merkitä omaan Bette-aiheiseen kuvaasi #betteday ja voit voittaa itsellesi seuraavan kuun boksin ja samalla kuvasi päätyy boksin korttiinkin :) Näin kävi tällä kertaa mulle ja kuvani päätyi maaliskuun boksin korttiin! Iso kiitos Bette Boxille* boksista


Maaliskuun boksi piti sisällään viisi tuotetta, joista vain yksi oli mulle jo entuudestaan tuttu. Toiselta puolelta korttia löytyy tietysti tiedot ja hinnat tuotteista.


Màdara | Exfoliating Oil-To-Milk Scrub
Kirjoitin juuri tästä superkuorinnasta viimeisimmässä blogipostauksessa. Ja kuten siinä kerroin, tulen kertomaan kuorinnasta blogissani pian lisää, kunhan olen sitä tarpeeksi kauan testannut ;) Vaikka tuotetta kuvaillaankin hellävaraiseksi, ei se kuitenkaan kaikille ole sopinut. Joillekin kuorivat mikrohelmet ovat olleet liian raapivia ja iho on suuttunut siitä. (60ml / 24.90€)

Lumene | Color Correcting Cream
Tiedän monien rakastavan tätä kulttisuosikiksikin noussutta CC-meikkivoidetta, mutta itse vielä arkailen sen käyttöä. Koska kyseessä ei ole täysin peittävä meikkivoide, epäilen, jäisikö tämä kokonaan käyttämättä. Sävyni Fair ei myöskään ole oikeasti fair, enemmänkin medium. Fair on sävyltään n. 5 sävyä itselleni liian tumma. Toivottavasti se sopisi kesällä paremmin, jos rusketun edes hiukan. Äitinikin tykkää tästä tuotteesta paljon, joten taidan säästää sen kesälle. (30ml / 15.90€)

Biozell | Color Mask Sävyttävä Tyvispray
Aika hauska tuote kyseessä! Spray antaa hiuksille sävyä, rakennetta, ryhtiä ja raikkautta. Eli tällä voi peittää tyvikasvun sävyn tai harmaat hiukset, ja samalla myös raikastaa likaisen/rasvaisen tyven. Kuulostaa erittäin hyvältä ja sain onneksi myös Light Blonde -sävyn, joka toivottavasti sopii vaaleaan tukkaani hyvin. Tosin tällä hetkellä hiusteni väri on jotain pinkin ja persikkaisen välimaastoa, mutta palaan aina jossain vaiheessa vaaleaan takaisin. En malta odottaa tämän testausta! (200ml / 8.30€)

Batiste | Stylist XXL Volume Spray
Ei, kyseessä ei tällä kertaa olekaan kuivashampoo, vaan tupeeraussuihke. Suihke tuo hiuksiin ilmavaa tuuheutta ja nostetta. Tämäkin tuote kuulostaa lupaavalta! Rasvaisen päänahan takia kaipaisinkin hiuksiini ilmavuutta, ettei paksu tukka heti lässähdä littanaksi. (200ml / 7.90€)

Nivea Men | Sensitive After Shave Balm
Myönnän, ihan kiva saada juuri tämä tuote boksista, koska en ole tohtinut sitä itsekään hankkia. Partabalsami sisältää rauhoittavaa kamomillauutetta, E-vitamiinia ja provitamiini B5:tä. Balsami rauhoittaa ihoa välittömästi, estää ihoärsytystä ja tuo kosteutta. Parrakkaiden lisäksi naisetkin ovat tuoneet tuotteen kauneudenhoitorutiiniinsa mukaan. Pohjustajana kylläkin. Balsamia siis levitetään kasvojen iholle ennen meikkiä ja tämän pitäisi auttaa meikkiä pysymään paikoillaan paremmin ja kauemmin. Tiedän monien vannovan balsamin nimeen ja toiset taas eivät näe siinä mitään erityistä. Olen kuullut balsamin haisevan voimakkaasti "miehekkäälle", joka nyt on ihan arvattavissakin. En kieltämättä itse haluaisi tuotteideni haisevan miehekkäälle :D Kyllä testaan balsamin jossain vaiheessa, kerään ensin rohkeutta.. (100ml / 7.75€)

______________________________________________________________________________________

Monet sanoivat bloggaajaboksia flopiksi, mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan? Itse kyllä pidin sisällöstä, mutta ymmärrän hyvin, miksi boksi jakoi mielipiteitä. Mä olen ollut tähän asti todella tyytyväinen Bette Boxiin! Mielestäni boksit ovat kokeneet positiivisen kehityksen juuri oikeaan suuntaan :)

Jos boksin tilaaminen kiinnostaa, käy kurkkaamassa
Bette Boxin* nettisivut. Sieltä voit tilata boksin esimerkiksi jatkuvalla tilauksella, jolloin yhden boksin hinnaksi tulee 16.90€. Toinen vaihtoehto on tilata boksi määräaikaisella tilauksella, joka maksaa 50.70€. Kolmas vaihtoehto on tilata boksi 7kk tilausjaksolla, jolloin saat 7kk boksit 6:n hinnalla, eli 101.40€.

*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission.
SHARE:

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tammi- ja Helmikuun Suosikit


Wohoo, alkuvuoden suosikkituotteita! Myönnettäköön, yksi tuote saapui mulle vasta ihan helmikuun lopussa. MUTTA. Se on niin upea, mahtava ja täydellinen, että se sai nyt luvan tulla mukaan suosikkeihin heti ;) Haluan aivan ensiksi mainita muutaman kanavan Youtuben puolelta. Nämä ihanuudet tekevät kauneusaiheisia videoita ja ovat aivan mahtavia persoonia! Näistä naisista on tullut mun uusia lemppareita ja suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan nämä kanavat:



Mä aina bongailen Lidlistä kivoja halpoja löytöjä ja viimeisimmät sieltä on olleet uudet Cien Shower Cream -suihkugeelit! Ooohh My Gosh, mitä tuoksuja. Suosittelen heti suuntaamaan Lidliin, jos rakastat vahvoja tuoksuja suihkugeeleissä. Indian Fruit tuoksuu sekoitukselta makeita marjoja ja hedelmiä. Sweet Peach taas tuoksuu aivan niiltä Haribon legendaarisilta persikkakarkeilta, jotka ovat kaksisävyisiä ja lättäniä muodoltaan. Ihana makeus ja kirpeys yhdistyy tässä tuoksussa. Hinta oli jotain alta 2€ ja pullossa on puoli litraa suihkaria. Saatavilla on myös Coco Bahama suihkari, jonka tuoksuna kookos.


Oon ottanut täyskäännöksen ihonhoitoon tänä vuonna! Pistin tauolle meikinpoistoliinat ja poistan nykyään aina meikkini tehokkalla The Body Shopin Camomile Sumptuous Cleansing Butter* -puhdistusvoilla. Mulla on tästä tuotteesta arvostelu blogissa (klik), jos haluat käydä lukemassa tuotteesta lisää. Edelleen vannon tämän puhdistusvoin nimeen ja sillä saa muuten sekunnissa mattahuulipunatkin irti!

Hieron voita suoraan meikin päälle, jolloin voi sulaa öljymäiseksi. Seuraavaksi otan hieman vettä käsiin ja jatkan hieromista, tällöin öljy ns. emulsioituu ja muuttuu maitomaiseksi. Viimeiseksi huuhtelen öljyn kokonaan pois ja jatkan toisella putsarilla perään. Tällä puhdistusvoilla saa kyllä kaiken meikin ja lian pois, ja sen sisältämät mahtavat öljytkin hoitavat ja kosteuttavat ihoa samalla. Tämän pian loppuessa haluaisin testata ihan kunnon puhdistusöljyä, mutten ole vielä päättänyt mitä. Ehdotuksia? (90ml | 19.50€)

Bette Box lähetti mulle tammikuussa ihka ensimmäisen boksinsa ja sieltä paljastui mm. Lumenen uusi Lähde-sarjan Matte Hydration 24H Cream-Gel. Hyvin samankaltainen kuin Arctic Aqua -sarjan 3D Hydration Cream-Gel, mutta sanoisin uuden voiteen olevan VIELÄ parempi. Voidegeeli tuo superpaljon kosteutta ja jättää ihon samettisen mattapintaiseksi. Sopii niin päiväkäyttöön kuin yöksikin. Itse käytän tätä vain yöksi. Välillä ihon on päässyt talviaikaan kuivumaan niin paljon, että olen vaihtanut tämän vielä paksumpaan ja kosteuttavampaan voiteeseen. Tällaiset voiteet ovat aivan pelastus rasvaiselle iholle ja etenkin kesäisin! (50ml | 15.90€)


Jos kunnon raffit kuorinnat kiinnostaa, niin suosittelen näitä kahta. Glamglow Flashmud Brightening Treatment -kuorintanaamio kirkastaa ja heleyttää ihoa. Kyseessä on kuuriluontoinen naamio. Ensiksi naamiota neuvotaan käyttämään kolme päivää peräkkäin ja sen jälkeen 2-3 kertaa viikossa säilyttämään tulokset. Korkeaa aurinkosuojaa suositellaan käyttämään tämän prosessin aikana, jotta tulokset säilyisivät mahdollisimman pitkään ja tietysti myös suojaamaan ihoa. Naamio sisältää kuorivia rakeita ja sitä ensiksi hierotaan kuivalle iholle, jätetään 20min vaikuttamaan ja sitten huuhdellaan.

En ole uskaltanut näin usein naamiota käyttää, mitä suositellaan. Jopa kerran viikossa on tuntunut liialliselta, koska iho on punoittanut joistain kohtaa naamion jälkeen. Tosin se on lähtenyt ihan hetkessä pois. Naamio todella heleyttää ja kirkastaa ihoa. Aivan mahtava tuote, iho on kuin uusi jokaisen käyttökerran jälkeen! (n. 50€)

Toinen uusi suosikkini kuorinnoista on The Natural Goods Companylta testiin saamani Madaran Exfoliating Oil-To-Milk Scrub*, josta tulen pian kertomaan blogissani lisää! Aaahhh, mitä luksusta Öljymäinen kuorinta silottaa ihon pinnan niin unelmanpehmeäksi, ettei uskoisikaan. Iho pysyy pehmeänä ja sileänä heti muutaman päivän. Mikään muu kuorinta ei ole onnistunut siihen aiemmin. Rasvainen ihoni kun tykkää tukkeutua niin nopeasti, että monesti tuntuu siltä kuin sitä voisi kuoria joka toinen päivä. Mutta tästä kuorinnasta myöhemmin lisää ;) (60ml | 24.90€)


Seuraava kaksikko on tilattu Asokselta ja ylläripylläri, minäkin rakastuin The Ordinaryn tuotteisiin! Halleluuujaaahh, minkä eron ne ovat tehneet iholleni! Heti ensimmäisellä käyttökerralla Niacinamide 10% + Zinc 1% -seerumi saikin ihon kukkimaan niin, että valkopäitä oli ilmestynyt ihan outoihin kohtiin muutamia. Ne kuitenkin häipyivät parissa päivässä kokonaan. Tämä seerumi on OIKEASTI tehokas ja toimii! Niacinamide eli B3-vitamiini auttaa vähentämään epäpuhtauksia ja ihon tukkeutumista. Käytän seerumia aamuin ja illoin Matrixyl 10% + HA -seerumin kanssa ja voi pojat, että KAIKKI epäpuhtaudet ovat vähentyneet.

Näppyjä ei enää näy lähes koskaan, ihohuokoset pysyvät puhtaina, iho ei ole enää yhtä rasvainen ja ihon pintakin on pysynyt tasaisena ja sileänä. Matrixyl auttaa juonteisiin ja ryppyihin, ja käytän sitä erityisesti otsalle, nenän ja leuan alueelle, silmänalusille ja kaulalle. The Ordinaryn tuotteet eivät sisällä mitään gaggaa; pelkästään tehokkaita aktiiviaineita lyhyessä ja ytimekkäässä INCI-listassaan ja pakkaukset ovat minimalistisia. Hinnat ovat jopa uskomattoman edullisia; alle kuudella eurolla saa brändin omilta sivuilta mm. Niacinamide-seerumia, alle seitsemällä eurolla arganöljyä ja kallein tuote taitaa olla 17.70€. SAY WHAAT.


RCMA No-Color Powder on aina BeautyBayltä loppunut, mutta kannattaa seurata, jos sitä tulisi lisää. Puuteri on ihan p a r a s t a. Sillä voi harrastaa bakingia, eli kasvojen leipomista (hehee), eikä iho näytä liian puuteroidulta sen jälkeen. Sopii myös koko kasvojen puuterointiin ja oikeastaan ihan kaikkeen muutenkin. Mitäpä tähän lisäämään. Osta se, et kadu. Huippu tuote, joka aivan varmasti sopii lähes jokaisen kasvoille :D (14.10€)

Ehkä paras meikin viimeistelysuihke löytyy essenceltä. keep it perfect! make-up fixing spray* on aivan välttämätön tuote silloin, kun kasvot näyttävät aivan liian kuivalta ja puuteroidulta, ja haluan ihon näyttävän raikkaammalta. Suihkin suihketta muutaman suihkauksen (tai 10) ja monesti vielä painelen sen ihoon kostealla meikkisienellä. En osaa sanoa varmaksi, pidentääkö suihke meikin kestoa, mutta ainakin sillä saa korjattua monen monta ongelmaa kesken päivää, kun meikki rupeaa näyttämään aivan hirveältä :D (50ml | 3.69€)


Okkeeei, okkeei. Mä vihdoin ja viimein sen tilasin, nimittäin Anastasia Beverly Hillsin supermegasuosittu Modern Renaissance Eyeshadow Palette ON NYT MUN. Kyllähän mä sen tiesin, että se sisälsi juuri mun suosikkisävyjä ja laatu oli taattu, mutta 50€ hinta jarrutteli pitkään. Mutta, ystävänpäivänä sähköpostiin ilmestyi synttäreitteni kunniaksi alekoodi Beautybaylle ja minähän pistin paletin tilaukseen. Ehkä olisi pitänyt tilata jo vuosi sitten, koska tämähän on T H E O N E Aivan upeat ja pigmenttiset sävyt, kaikki häivyttyvät kauniisti ja.. Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten mahtava paletti on kyseessä. Jos yhtään pidät tällaisista sävyistä, suosittelen lämpimästi ostamaan paletin. Et kadu.


Lip Monthlyssa tulleet Hikari Cosmeticsin ja Manna Kadar Cosmeticsin huulipunat ovat olleet tehokäytössä, koska ne ovat ihan parhaita töihin. Kestävän pitkään ja tuntuvat huulilla mukavilta. Ei valittamista, sävytkin ovat kauniit ja neutraalit.

Uusi kulmakynälöytö on Maybellinen Brow Precise Micro Pencil*. Erittäin pieni ja ohut kärki, ihan samankaltainen tuote Nyxin Micro Brow Pencilin kanssa. Koostumus on vain erilainen; Maybellinen oma on pehmeämpi kuin Nyxin. Koostumuksensa takia kynä loppuu ihan typerän nopeasti, mutta toisaalta hinta antaa vähän anteeksi. Olen alennuksista löytänyt kynän alle 5€ hintaan! Hassusti sävy Blonde onkin taupe-sävy, eikä vaaleanruskea, ja hyvin lähellä Nyxin Taupe-nimistä sävyä. (6.90€)

Toinen saman merkin uusi suosikkini on The Falsies Push Up Angel -ripsiväri*. Yksi parhaista ripsiväreistä koskaan. Maybelline vain osaa nämä ripsarit, mulla on jo monta suosikkia niiltä. Tällä saa dramaattiset ja pitkät ripset aikaiseksi. Aivan kuin tekoripset olisi laittanut luomille. Poikakaverikin kysyi, että onko sulla tekoripset käytössä :D (15.90€)

Koreinan verkkokauppa myy Ofra Cosmeticsin tuotteita ja sieltä hommasin ensimmäisen Ofra-tuotteenikin. Beverly Hills Highlighter on aahhhmazing! Ihanan överi ja blinding, kuten Jaclyn Hill sanoo ;) Toista näin pigmenttistä korostuspuuteria en ole vielä nähnyt. Kevyt hipaisu tuotteeseen riittää ja siveltimellä on jo paljon tavaraa. Käytän joskus eri sävyjä myös luomiväreinä ja korostamiseen vain yhtä tiettyä sävyä tai yhdistelemällä. Mun fave ollut jo pitkään, suosittelen!

______________________________________________________________________________________

Löytyikö mitään kivoja uusia tuotteita mun suosikeista? :) Palaillaan taas pian, moi!

*Affiliate-linkki, jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission.
SHARE:

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ylirasvoittuva päänahka? Lue tämä postaus!

Hei taas pitkästä aikaa! Kaikkea on ehtinyt tapahtua tässä kahden kuukauden blogibreikin aikana, mutta asioiden pitäisi nyt alkaa taas rullaamaan normaalisti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että postauksia tippuu blogiin taas säännöllisemmin :) Oon kuitenkin paljon jakanut somessa meikkijuttuja ja muuta hömppää. Jos somessa haluat seurailla mua, niin Instasta, Snäpistä ja Twitteristä löytää mut nimimerkillä @canipupu.
______________________________________________________________________________________

Vuoden 2017 ensimmäinen postaus on toteutettu yhteistyössä Hiusverkon kanssa. Suomen Hiusverkko on hiusten- ja kauneudenhoidontuotteisiin erikoistunut verkkokauppa, joka perustettiin vuonna 2007. Tuotemerkkejä löytyy laidasta laitaan. Hiustenhoidon puolelta mm. Tigi, Redken, Sim, Fudge, Batiste. Kauneudenhoidon puolelta taas mm. Cocoa Brown, Korres, Sensational. Verkkokaupan toimituskulut ovat alkaen 2.90€ alle 100g kirjelähetyksiin ja lopullisen summan näet ostoskorista, jonne toimituskulut päivittyvät.

Sain valita verkkokaupasta testiin muutaman tuotteen. Päädyin kolmeen hiustuotteeseen, jotka mahdollisesti auttaisivat rasvoittuvan päänahkani kanssa. Viime vuonna mulla on paljon ongelmia päänahan ihon kanssa, joten tällaiset tuotteet olivat juuri tarpeen! Valitsin kotimaisen Sim Sensitiven System 4 -tuotesarjasta kolme hiustuotetta. System 4 Therapeutic Hair Spa -sarja on dermatologisesti testattu, hajusteeton hiusten ja hiuspohjan terapiasarja, joka sisältää aktiivisia tehoaineita ja yrttiuutteita. Sarja pitää sisällään monia tuotteita hoitamaan ja ennaltaehkäisemään hiuspohjan häiriöitä ja ongelmia, kuten hilsettä, rasvoittumista, kutinaa ja yliherkkyyttä. Viime vuoden puolella kysyinkin blogikollegoilta tuotesuosituksia päänahan ongelmiin ja hyvin moni suositteli System 4 -tuotesarjaa!


Itse oon kärsinyt ylirasvoittuvasta päänahasta jo ties kuinka monet vuodet. Luulin koko nuoruusiän, että tämä varmasti helpottuisi jossain vaiheessa vielä. Kyllähän joka puolella nettiäkin puhutaan, että rasvoittuminen helpottuu, kun ei joka päivä pese tukkaa. Ei se kuulkaas niin helppoa ja yksikertaista olekaan! Yritin noudattaa tätä yleispätevää neuvoa, mutta tietämättäni pahensin päänahan tilaa entisestään. Lähellä niskaa hiusteni seasta löytyy outo ihottuman tapainen kohta. Se kutisee ja siitä silloin tällöin vuotaa kudosnestettä. Parturissa käynti ei ole helpottanut asiaa, koska vaalennusaineet tietysti vaurioittavat ihoa ja aina parturista kotiin lähtiessä ihottuma rupeaa vuotamaan kudosnestettä. Sen jälkeen ihossa on muutaman päivän kova kudosnesteköntti, joka lähtee vähitellen hiustenpesussa pois.

Viime vuonna syksyllä aloitettuani työt päiväkodissa, rupesin joka aamu pesemään hiukseni. Jos taas pesen hiukset illalla, ovat ne jo aamulla rasvoittuneet jonkin verran. Tietysti paksu ja raskas tukkanikin vaikuttaa asiaan. Tästä syystä siis pesen aina aamuisin hiukset. Huomasin päänahan heti voivan paremmin, kun sen pesi joka päivä! Tietysti joka päivä peseminen on kuivattanut päänahkaa ja samalla uskon sen herkistyneenkin jonkin verran.

Shale Oil Shampoo | 215ml / 13.90€


Ihastuin välittömästi System 4 sarjan Shale Oil Shampooseen ja ostinkin sitä jo itse lisää uuden samankokoisen sekä ison 500ml pullon! Erikoisshampoo sisältää liuskekiviöljyä (Shale Oil), joka tasapainottaa liiallista talineritystä sekä rauhoittaa kutiavaa ja ärtynyttä hiuspohjaa. Shampoota suositellaan myös seborrooisen ihottuman hoitoon. Epäilin itselläni olevan tätä ihottumaa, kun jossain vaiheessa päänahan rasvoittuminen oli jo päässyt niin huonoon kuntoon.

Shampoota vaahdotetaan hiuksiin kerran tai kaksi ja annetaan vaikuttaa 2-5 minuuttia. Shampoota tuntuu aina menevän pesukerroilla paljon, koska se ei vaahtoa mitenkään älyttömästi (etenkin silloin, kun hiukset ovat päässeet rasvoittumaan paljon). Moni varmasti vieroksuu shampoon vahvaa, yrttimäistä/lääkemäistä tuoksua, mutta siihen tottuu! Vinkki pesuun; älä päästä ainetta silmiin tai mielellään kasvoille ollenkaan. Se alkaa välittömästi viilentää ihoa ja silmissä se ei tunnu mukavalta. Päänahassa kylläkin!

Shampoo todella virkistää päänahkaa ja syväpuhdistaa samalla. Hiukset ovat pesun jälkeen todella puhtaat ja kiiltävät. Päänahkakin tuntuu taas aivan normaalilta! Tämä on oikeasti aivan maaginen tuote rasvoittuvalle päänahalle. Shampoo pesee kaiken ylimääräisen talin ja lian pois, ja tuloksena on putipuhdas päänahka ja hiukset. Käytän tätä n. kaksi kertaa kuukaudessa, mutta täytyisi yrittää käyttää enemmänkin. pH shampoossa on 5.7

Climbazole Scalp Tonic | 200ml / 13.90€

Climbazole Scalp Tonic on kaikille hiuslaaduille sopiva hoitoneste. Hiuspohjaan jätettävää hoitonestettä voi käyttää pesun jälkeen ja tarvittaessa pesujen välillä päivittäin. Hoitoneste hoitaa hiuspohjaa ja ehkäisee hilsettä ja kutinaa. Se edistää hiustenkasvua ja myös liuottaa kristallisoitunutta talia. Tämä hauskan kuuloinen aine Climbazole tehoaa hilseen aiheuttajasieneen/hiivaan. Pullossa on kätevä annostelunokka, jolla on helppo annostella hoitonestettä hiuspohjan iholle. Neste auttaa stimuloimaan mikroverenkiertoa, joka saattaa päänahassa tuntua kihelmöintinä. Itse en sitä tunne silloin, kun päänahan iho on terve ja ehjä.

Kerran niskassani oleva ihottumakohta kutisi aivan hillittömästi ja tuntui aivan kamalalle. Laitoin Scalp Tonicia siihen ja kieltämättä hoitoneste kirveli ihottumassa aivan järjettömästi. Hetken kuluttua kirvely kuitenkin lakkasi ja neste helpotti kutinaa ja näin rauhoitti ihottuma-aluetta.

Oon käyttänyt Scalp Tonicia vielä vasta muutamia kertoja, mutta jokaisella kerralla se on auttanut kutinaan ja hilseilyyn. Tämä on yksi niistä tuotteista System 4 -tuotesarjasta, jota moni suosittelee hiuspohjan ongelmiin ja tiedän nyt kyllä miksi! pH hoitonesteessä on 3.5.


Oil Cure Hair Mask | 215ml / 13.90€

Oil Cure Hair Mask saattaa olla jo joillekin tuttu tuote, kun tästä tuli pieni näytepullo joskus Livboxin mukana. Kyseessä on kuoriva ja ravitseva hiuspohjan hoitonaamio. Se hellästi kuorii hiuspohjan ihoa ja poistaa hilsettä. Kosteuttaa, rauhoittaa kutinaa ja punoitusta. Naamio lisää hiusten käsittelevyyttä sekä tuo kauniin kiillon ja pehmeyden. Naamio sopii kaikille hiuslaaduille.

Yllätyksekseni tässä on hyvin vähän mitään tuoksua ja ehkä parempi niin, koska naamion voi jättää shampoopesun jälkeen hiuksiin ja hiuspohjaan vaikuttamaan 5-30 minuutiksi. Itse jätän naamion aina puolesta tunnista tuntiin vaikuttamaan. Huuhtelun jälkeen tunne on kuin olisi syväpuhdistavalla shampoolla pessyt, mutta hiukset eivät jäänetkään takkuisiksi, vaan silkin sileiksi. Päänahan iho tuntuu aina naamion jälkeen ihanan puhtaalta ja hyvältä. Huomaan tämän auttavan ihoa ns. uudistumaan ja hiuksetkin saavat samalla tehopuhdistusta ja kosteutusta + älyttömän upean kiillon!

Ostin tätäkin jo lisää, että on sitten heti uusi pullo kädessä, kun vanha loppuu. Käytän naamiota kerran kuussa ja mielellään silloin, kun hiuksissani ei ole mitään suoraväriä. Shale Oil Shampoo ja Oil Cure Hair Mask (etenkin yhdessä!) pesevät suoravärejä hiuksista pois tehokkaasti, joten olen välttänyt näiden kahden tehokäyttöä niinä aikoina, kun tukka on ollut värikkäässä kunnossa ;) pH tässä on 3.
______________________________________________________________________________________

Edelleen joka päivä taistelen päänahkani kanssa, mutta jokapäiväinen hiustenpesu ja postauksessa mainitut erikoistuotteet auttavat asiaan paljon. Pyrin myös taas vähitellen syömään terveellisemmin, koska omalla ruokavaliolla voi olla suuri vaikutus päänahan ja hiusten kuntoon. 
Toivottavasti näistä tuotearvosteluista oli teille hyötyä ja omiakin vinkkejä rasvaisen päänahan hoitoon saa kertoa kommenteissa. Jos mieleen heräsi kysymyksiä jostain, kysy ihmeessä :)

Iso kiitos Hiusverkolle yhteistyöstä ja tuotteista! System 4 -tuotesarjan tuotteita voi ostaa Hiusverkon verkkokaupasta ja tällä hetkellä siellä onkin alet meneillään. Postauksessa mainitut tuotteet saa siis muutaman euron halvemmalla!
*Postauksessa olevat linkit ovat affiliate-linkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission.
SHARE:
© Cosmetic Land

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig